Vuosi ilman humalaa

Humnn… Eli siella kaivataan kirjoituksia usein ja lyhkaisempia, heh, siis ihan loistava idea, laitetaan taakin mun haastelistalle, nimittain en ole moista kunnolla kokeillut, vaikka kirjoitettua tekstia loytyy ties kuinka monia tuhanseja riveja.

Sitten pahoittelut aakkosten puuttumisesta. Ma pakkasin urheasti repun ja pelmahdin makoilemaan tahan riippukeinuun, bambumajani kuistille. Ja tasta eteenpain siirran kirjoitukset talta paperilta ruudulle.

Eli paasinmpa vihdoinkin pois suurkaupungin labyrintista kunnon landelle, saarelle kaakkois-aasian kupeeseen.

Tuumailin jo kovin aiemmin, etta mika nyt sitten neuvoksi kun osa mun unelmaa oli riekkua olutpullo kadessa juhlissa eli tanssiaisissa ja muutenkin turista ihmisten kanssa siella taalla pienessa sievassa ja mukavassa olotilassa. Enka ole varma kuinka paljon ma eilen hammensin erasta ranskalaista seuruetta, kun mikaan ei miulle kelvannut mita hyo tarjosivat ja lopulta tilanne paattyikin siihen etta parin tunnin illallisen ja marketilla vietetyn -yritys ajan- jalkeen ma luovutin ja hiippailin valjemmille vesille, kun juttua ei vaan saatu luistamaan. Kuningas alkoholi sysas mut raa’asti kakkoseksi. YHYYY

Mutta nyt juuri korkkasin pullollisen tata rakastamaani aromia: vihrean japanilaisen Oishi teen ja ahh, toimii ja on hyvaa. Taitaa siis jaada kaarmeviinat ja muut paikallisten keitokset maistamatta, mutta tuskin ma loppupelissa paljoa menetan. Erilaisia ihmisia kiinnostaa erilaiset asiat  ja mua kiinnostaa erilaisten asioiden vaikutukset niin ruoasta alkoholiin kuin tapahtumista ajatuksiin. Asenne musta on monessa tilanteessa tehnyt onnellisen tyton vaikka on kylla jo harmittanutkin pienissa minutin erissa toisinaan etta en juo alkoholia. Kaytannossa kaikki muut juo.

Aika hauskaa toisaalta tama tammoinen. Vahanku paattais olla vuoden syomatta suklaata kenties koko loppuelaman. Tai jotain vastaavaa mita kukin halajaa mutta milla on nurjakin puoli. Tai olis vuoden puhumatta sanaakaan. Saastyis monet tilanteet ja siina sitten samalla opettelet kommunikoimaan toisin, kun kaikki muut puhuu.

Kiitti kommenteista. Mä tykkään kommenteista. Vaikka itsekin lueskelen blogeja sillointällöin, enkä kommentoi. Taidankin tehdä toisin enskerralla.

Paras biitti:
Uuh, mikä ensikuukausi. Te ette usko tätä. Mulla on uusi pää. Kaikki huokoset on auki ja tieto ja tunne virtaa NIIN että mä ymmärrän asioita ja yhteyksiä selkeästi. Mä olen useasti kokenut valaistumisen tunteen kun tykkään mietiskellä (hurraa), mutta tätä ei voi verrata edes siihen, koska tämä on vaan alati ja sitten se toki vahvistuu päivä päivältä. Kai tähän pian tottuu.
Ajatus herää:
Olen saanut jo nyt tunteen siitä, että en mä alkoholia ihan oikeasti tarvitse lainkaan.
Miksi tarvitsisin?
Mihin tarvitsisin?
-En mihinkään.
Kaivelemaan jäänyt seikka:
Taantumisen ilmaantuminen. Kun ensin mennään ylös, tulee parempi mieli, rauhallisempi olo, luovuudella on tilaa elää ja aloitekyky loistaa, niin jossain vaiheessa taantumavaiheen myös tuntuisi olevan luonnollista ja loogista tulla pyörähtämään paikalla.

Toinen puraisu:
osa1: (selvässä seurassa, ystävänkin innostuttua tästä humalattomuudesta)
Muutamat ensikekkerit ilman humalaa. Arvosana 10! Voi sitä naurun ja tanssin määrää mikä ei tyssännyt milläänlailla seinään ilman olutpulloa. Hupia riitti monesta esim. siitä kumpi saa haettua seuraavat drinksut kompuroimatta, mikä oli haastavaa siinä trooppisen ilmaston nuolemassa portaikossa. Eli nuoruuden hurjapäisyys ei kyllä hellittänyt. Samanlainen halu on päästä ulos hyvän musiikin keskelle tai istahtamaan baarin meluun.
Ajatus herää:
Bussissa matkalla kotiin, kun päästiin yläkertaan istumaan, missä kaikki superjuhlijat körötteli, kuka nousu- kuka laskuhumaloissaan, niinkuin aina, täydessä ja hikisessä kopissa koteja kohti (vaikka oli maanantai):
Vimppa vapaa paikka ja sitä katseli siitä kun kaikki oli jotenkin toiselta planeetalta kotoisin.
Kaivelemaan jäänyt seikka:
Onko tässä nyt sitten oikeasti jotain huvittavaa???! häh?

osa2: (ainoana selvänä, muiden ollessa ihan huppelissa)
Piti ottaa selkoa ihan yllättäen omista asenteista ja omista motiiveista illan ja seuran suhteen.  Mutta kun oivalsin ettei tarvitse elää muiden käyttäytymisen varassa, niin laitoin mun sydämen paistamaan uuestaan. Siis ensin ärsytti muiden humala, toisinsanoen omaselväpäisyys eikä muiden humala niinkään. Ja omalla peitellyllä ärsyyntymisellä vaikutin herkimpien mielialaan myös, kun mietinkin siinä, että joku mättää tässä asetelmassa. Eli muutenkin aina tärkeä oppitunti elämässä:  löytää oma arki ja juhla, riippumatta olosuhteista ja ärsykkeistä. Kyllä se asenne on suuri ja valtaisa asia. Etenkin kun sillä vaikuttaa koko ajan muihin, vaikkei itse olisi tietoinen koko asenteestaan. Puhtaasti psykologinen prosessi josta päästään helposti meditoimaan buddhapenkille jos jatketaan analysointia.

Pari kertaa toveri aloitti keskustelun parin tunnin tanssimisen jälkeen, miksi en juo. Ja kyllä tämä hänellekin oli selkeästi pohtimisen arvoinen asia kun kysyi vielä jälkimmäisessä yrityksessä tosissaan, että miltä musta nyt tuntuu?
-Paremmalta, paljon paremmalta, nauroin.
-Ai ihan oikeasti? hän jatkoi.
Heh… Oma käytös, omat valinnat ilman alkoholia eivät ainoastaan omaan elämään vaikuta vaan jää elämään kaikille muillekin. Sillä autetaan rakentamaan uusia ajatuksia muille, negatiivisia ja positiivisia, reaktioita kanssa, koska tunteet lyö ensin peliin jos ei jotain ole tullut aatelleeksi. Mä en itse vaan vielä negatiivisiin vastareaktioihin mua kohtaan ole törmännyt. Suomessa asia varmaan olisi toisin ja siksi ei mitenkään ikävä sinne olekaan vaikka meistä suomalaisista yleisesti ottaen tykkäänkin, alkoholilla tai ilman.
Ajatus:
Vaikka ilmapiiri seköpäisen känni-ilmapiirin keskellä oli ajoittain hurja, silti tuumailin tosissani siinä bussiin ahtautuessa, josko olisi vielä pitänyt jäähä pistämään jalalla koreaksi.
Kaivelemaan jäänyt seikka:
Kauankohan tälläistä sitten jaksaa, ennenkuin mielummin löytää itsensä aina kotioloista tai jostain ihan muualta. Aikuistuukohan sitä nyt sitten liian nopeasti, kas vaan olisi se kummaa jos aikuisuus pukkaisi päälle kiireissään tälläisen elämäntien valittua. Että se vaanisi nurkan takana, odottaisi ja sanoisi:

-nonni tuolla se kuivunut joki kulkee, kimppuun!

Hei, mä myös valokuvaan joskus ja löysin eräänlaisen kamppanjan täältä kotinurkilta, kadulta. Laitan teille 3 kuvaa, että näin nää täällä Lontoossa turhia kaunistelematta.

Itse en ole mainostenorja-sorttinen lainkaan, ne ei vaikuta muhun juurikaan, joskus jään kyllä mainoksien tekotapoja tuumailemaan siinä mennessäni eli siten vaikuttavat kyllä, mutta nämä kun osui kohdalle niin ennenkuin edes tajusin mistä siinä puhutaan, niin oli tunne jo päässä että: Jotain ällöttävää hyvässä paketissa. Eroaako suomen politiikasta?

-sanna

Sain mielenkiintoisen mahdollisuuden tulla tänne höpöttämään ääneen humalattomasta vuodesta, koska tässä tienhaarassa, missä vuoden vakavasti vaiheiltuani, -kaikki tai ei mitään- asenteella otin harppauksen vehreämmälle taipaleelle.
Ja Pirjo on kyllä oikeassa ehdottomasti monessa asiassa mutta siinäkin, että aiheesta kirjoittaminen ei ole helppoa julkisesti, ainakaan itselleni ja ompa se on luonnollinen osa sairautta, missä on riippuvainen alkoholista, että kylillä ei huuella.
Ettei kukaan vaan näe eikä tiedä! Eikä repsahduksistakaan nolaudu tai tule vastuulliseksi. Eli missä on peili ja tuki, jos kylmä ilmakin ja pimeys sumentaa hetkellisiä kirkastuksia, elämästä vähemmällä humaltumisella? Ei kai se missään istu ainakaan turhan lujasti.

Otin varaslähdön mun uuteen elämäntapaan jo kolme viikkoa ennen tämän uuden ja huikean vuoden vaihtumista, koska löysin Pirjon blogin. Löysin koko kännikapinan internetistä, koska lähdin etsimään tietoa alkoholittomuudesta.
Mulle tämä kohtalonoikku paukautti ihan samantien luettuani blogin:
-Jos sä hyvä tyttö olet pitkän aikaa puhunut alkoholin juomisen lopettamisesta, niin kuinka kauan olet vielä ajatellut pelleillä ja kiskoa väenväkisin tekosyytä jos toista, että kaikkineen päivineen koko kultaakin kalliimpi idea tulisi haudattua uuteen humalaan?
Ja voi Pirjo minkä innoituksen sä mun elämässä järjestit sun persoonalla ja ajatuksilla, joka oli se viimeinen tikki minkä itse henkilökohtaisesti tarvitsin! Kaikki osui naulankantaan ja lopulta musta tuntui, että mä sekoan onnesta, koska tuntui niin oikealta koko ajatus.
Upean blogin kirjoitit vuoden aikana ja ihan taatusti useita on tavalla tai toisella sun ajatukset ravisuttaneet. Mua ainakin! Kiitos Pirjo että uskalsit kurkistaa elämää silmiin niin mäkin tajusin nössähteenä, että jos muutkin ni ehkä mäkin

Eli:
Humalaton 2009 ja toivottavasti koko loppuelämä, minulle 23 vuotiaalle koheltajalle täällä Lontoon raiteilla. Asun täällä tällä hetkellä jo kolmatta vuotta ja teen töitä ravintoloissa.
Toivottavasti myöhemmin elän tänä vuonna jossain toisessa maassa, saa nähdä miten hulluttelijaksi selviävä pää pistää. Nimittäin:
tosin kuin ennen, alkoholi on maistunut ja tuonut paljon täytettä elämään kaikki nämä aiemmat huikeat nuoruusvuodet, mutta nyt jo pitäisi asiat olla toisin, ihan vaan lupauksen takia, mutta josta Tahdon muovailla ehdan elämäntavan.
Lontoo on osoittautunut mulle hyvin suureksi juhlalaaksoksi minne voi helposti uppoutua alkoholin kera muiden ihmisten rinnalla, joten ei se suomesta näytä poikkeavan.
Nuoriso elää, nauttii, temmeltää ja sekoilee.
Vanhempi sukupolvi valuttaa myös olutta kurkusta alas paintti paintin jälkeen, ei mökötä nurkassa tai laula karaokea useinkaan, vaan katsoo yllättäen: futista ja keskustelee samalla lailla kun taatusti kaikki alkoholiorientoituneet baaripöydän sijainnista riippumatta.
Jos saisin täydestä perjantain ja lauantainyön välisestä yödösästä kuvan, sillä voisi huoletta yrittää kamppanjoida uutta eläintarhaa jonka slogan on: tule tutustumaan viidakon lakeihin, mutta emme takaa turvallisuuttasi sillä olemme poistaneet kalterit jotta jännitys sovittaisi elämyksesi!
Aion oivaltaa tässä blogissa alkoholin nimenomaan Elämänvarjossa.

Helppous tässä elämää muuttavassa projektissa on sitten oma asiansa kun pullot kilisee ja ihmiset humaltuu vierellä, mutta mä olen päättänyt, että mä taistelen. Koska elämässä pitää olla haasteita. Kuinka sitä koskaan löytää mitään uutta ja upeaa, kaunista ja virkistävää, jos ei tosissaan etsi? Myös surkeutta ja ahtaita oloja, koska niiden vastapainona näyttäytyy se risukasan valo! Mun mielestä kaikki lähtee siitä miten paljon haluaa itse kuunnella elämää ja sitä kautta oivaltaa.
Humalassa usein elävillä on mun tulkintojen mukaan jotain häikkää itsensä todellisten tarpeiden kuuntelemisessa ja toteuttamisessa, joten hurjan monien taidot ja unelmat jää lillumaan ikäänkuin ilmaan.

Mä itse etsin täysin luonnonmukaista elämää omassa puhtaassa kehossani ja ensiaskel on luopua tietyistä nautintoaineista.

Siispä ihan ensin kiitin yhtä entisistä parhaimmista tovereistani: alkoholia. Mua helpotti kun näin, että kaikki tapahtunut on päätepisteessään ainoastaan uudenalkua. Mitä sitä suotta hautaamaan, kiroamaan tai unhoittamaan mitään, itsepetokselle ei kannata myydä energiaa.
Siispä:
-Kiitti kaikista rikkauksista, mitä sä annoit mulle kaikki nämä vuodet nuoresta iästäni huolimatta.
Siis uskokaa tai älkää, näin mä ajattelen.
Mä sain paljon alkoholilta. Voisin jatkaa listaa loputtomiin oivalluksista, värikkäistä tunteista, mielettömistä kokemuksista, uusista syntyneistä ihmissuhteista ja elämäntilanteista missä alkoholi on ollut siivittäjänä ja kannustajana. Mä sain paljon krapuloilta myös, niistä syvistä ihmisyyden pohjatiloista missä on mahdollisuus olla läheisessä kosketuksessa meidän sisimpään kaiken fyysisen pahoinvoinnin keskellä, vaikkei puhtaalla luonnollisella tavalla olekaan, mutta on kuitenkin.
Puhuuko tutkija, analysoija mussa näin? En mä tiedä, mutta kiitosten jälkeen alkoi se puheen toinen ja painoarvoisempi puoli:

Olenhan saanut maistaa palan alakuloa ja masennusta, synkkää harmaata ja mustavalkoista ajattelutapaa. Nähdä ja kokea onnettomuuksia ja vahinkoja.
Olen joskus jäänyt jumiin alkoholin vuolaassa meressä, kun en ole osannut lopettaa turhaa ajattelua ja analysointia. Olen tuntenut itseni täriseväksi, epäsosiaaliseksi ameebaksi, joka ei koskaan voi muuttua toiseksi. Olen haissut monta kertaa pahalle.
Olen useasti joutunut luopumaan suunnitelmistani, koska en ole uskaltanut toteuttaa jotakin näistä pelokkuuden vuoksi, huonon olon tähden tai laiskuuden takia, sen reijän joka on sohvassa ja imee itseensä kuin panttivangiksi ja heijastereijässään aivoissa syö lounaakseen sahanpurua pilke hymykuopassa, kuin hurmatakseen. Hyi hemmetti miten törkeää. Ja mäkin vain hyväksyin sen miettien miten kivaa oli eilen.

No mutta ei hätää tavallaan, koska… Minä sinut korkkasin, vapaasta tahdostani, vaikka en tiennyt silloin vielä mimmosset ihmiset yleensä valitsee sen taipaleen tai mitä se pääpiirteittään sitten on. Se kasvava virtahepo, joka muuttaa myöhemmin olkkariin, jos ei tulekaan järkiinsä.
On ainakin kahdentyyppistä perussuomalaista ryhmää mun huomion mukaan: Nuoret jotka jossain vaiheessa kasvaa ja ryhtyy vastuullisiksi itsestään ja tekemistään ja nuoret, jotka ei kehity tällä elämän osa-alueella. Onkai heitäkin riittävästi jotka aikuisiässä kriisien keskellä ryhtyy juomaan enemmän.

Mutta aina sinä olit hengailemassa mun kanssa. Toverini alkoholi.
Aina olit valmiina seikkailuun kanssani. Ihmeellistä. Rahat söit ja terveyttä tökit. Ja jaoit persoonaa erilaisiin lokeroihin.
Nyt mä tahdon laittaa rahat säästöön, ryhtyä urheilemaan ja mietiskellä kaikki persoonat tasapainoiseksi minuksi itsekseni, elää elämää uudessa valossa.
Ja kun kasvan isoksi ja vanhaksi niin ryhdynpä vaikka pullonkerääjäksi puistossa ja kerron nuorille rellestäjille mun kuivuneesta joesta valistavia tarinoita itsetehtyjen piirrosten kanssa jos mä onnistun tässä.

Sillä nyt kuitenkin olen päättänyt tutustua toisenlaisiin seurapiireihin, eli etsin vaihtoehtoisia korvikkeita ajankäytölleni ja etsin mielihyvät muualta. Joten, en tarvitse sinua enään, alkoholi.
Jätän sinut, toivottavasti loppuelämäksi. Sehän olisi ideaalia, sen ajattelmisesta tulee ihmeellisen hyvä olo. Ihan hymyilyttää ja toivoisin, että olisin nyt jo voiton puolella, koska sisäinen intuitio laulaa hymniä nyt jo jollekin, minkä se tietää olemassaolevaksi, mutta mistä minulla ei ole ollut käytännönkokemusta viimeaikoina.
Suomalaiset kun ehdollistuvat alkoholille niin varhain, jotka siis pitävät siitä runsaudessaan. Oppivatko he koskaan tutustumaan siihen alkuperäiseen itseensä, mikä lähtee aina luonnollisesta tilasta?
Mä joskus mietin ja lasken mun kavereita, jotka ovat juoneet jo vuosia ja ovat joko hunningolla tai sitten muuten vain sosiaalisesti, henkisesti, tunteellisesti, työn parissa…. rajoittuneita.

Mä halua kulkea tän matkan kohti raittiutta, koska sateenkaaren päässä on aina aarre, sen hamuamiseen pitää aina panostaa ja tästä matkasta aion nauttia, koska tämä se vasta on elämää!
Unohtamatta vaikeita hetkiä, jos ja kun niitä ilmaantuu.
Niinä hetkinä kun olen koko kansan olkkarissa, baarissa juoden hedelmälihaa.
Mutta myös niinä hetkinä kun olen sosiaalisesti painostavassa tilanteessa jossa tarvitsisin kipeästi rentouttajaa. Kun ujous valtaa ja itsevarmuus on kaikonneena tai muutoin vaan toverit siinä vierellä rellestää ja juhlii ja itse siinä miettii, että mitenköhän sitä oppisi rellestämään ja juhlimaan toisenlaisessa mielentilassa.

No viimeisimpään kauhukuvaan mulla taitaakin olla jo hyväksi todettu lääke, otettakoon se sitten vain käyttöön: kamomillatee. Ainiin, lopetin myös kahvinjuonnin ja tupakoinnin.

Nomutta. Mä kaipaan elämässä uusia haasteita, kokeilemista ja uusilla tavoilla samojen asioiden oppimisia. Siinä kai mun halu tähän haasteeseen, niin mä koen elämän toimivan kaikilla osa-alueilla.
Ja mun mielestä jatkuva humaltuminen on väärin! Se on kehittyvä tuhoava voima monella eri saralla. Nuorison ongelmat, ihmissuhteiden onglemat + muut sosiaaliset onglemat, yleinen terveys ja mielenterveys, onnettomuudet, rahankäyttö, perheväkivalta + muu väkivalta, tässä päällimmäiset.
Mikä hassuinta, en aatellut mitään näistä vielä 2 kuukautta sitten tällä uudella energialla minkä sain lopettamisen päätöksen myötä käyttööni, vaikka sympatiaa olenkin jaellut yhdistyksille jotka esim. suojelevat perheitä alkoholilta. Näinhän minä joskus jotain utuisia otsikoita lehdissä onglemista, mutta mä vaan aattelin: ‘voisi lopettaa juomisen.’

Apua, mun ainoa pahe voi olla tulevan vuoden aikana liian pitkät kirjoitukset kun sitä tekstiä vaan aina syntyy jostain. Uskomatonta Mä yritän typistellä aina tarpeen mukaan ja saa huomautella ja kommentoida muutoinkin mitä vaan.

-sanna

Vuosi ilman humalaa -haaste on lähtenyt eteenpäin ja uusi bloggaaja aloittaa pian. Moni kiinnostuneista kertoi haluavansa pitää matalaa profiilia, tuli sellainen fiilis, että tästä aiheesta on vaikea kirjoittaa, ja varsinkin jos on tykännyt ennen dokailla, niin on vaikea tehdä julkisesti lupausta olla ilman sitä. Sama juttu oli itsellänikin silloin alussa.

Kännikapinan synttärit on Helsingin Vanhan Ylioppilastalon tiloissa pe 23.1, esiintymässä on muun muassa kertakaikkiaan hyvä Improsiskot. Ilmottautua tarttis ja vain sata mahtuu mukaan joten kipi kapi!

Kännikapinan 1-v synttärit on 23.pvä tammikuuta, ilmottautukaa mukaan ja tulkaa tutustumaan muihin! Yritetään pitää ohjelma tiiviinä, ettei kenenkään tarvi töröttää nurkassa miettimässä että mitä tässä nyt odotellaan. Mä lupaan olla kaikkien kakkahousujen virallinen keulahahmo ja juonnan illan. Ja hauskaa ohjelmanumeroa on.

Mun uuden vuoden aatto oli niiin hieno. Seura oli parasta laatua ja kukaan ei kannustanut juopottelemaan. Ihan omasta tahdosta ostin 2,2 prosenttisen kuohuviinipullon ja se riitti hyvin korvaamaan tavallisen kuoharin virkaa, eli poksahti ja kuohui. Ja silti olin ehkä hilpeimmästä päästä koko Senaatintorin porukkaa, vaikka siinä moni mummo villiintyikin Maamme-laulun aikana.
Ja nyt jos kukaan yrittää mitään tipatonta tammikuuta, niin heittäkää samantien menemään koko idea. Ei riitä yks tammikuu mihinkään ja koko idea on ihan typerä: kieltää itseään juomasta kuukauden ajan. Siinä ajassa ei ehdi kuin vasta käymään läpi alkuvitutuksia. Kännikapina on kestävyyslaji.

Olin äskettäin firman pikkujouluissa ja jännitti vähän mennä kesken bileiden, kun en tuntenut kuin muutaman tyypin. Meinasin jättää menemättä, mutta ajattelin, että selviän siitä kyllä hengissä. Selvin päin on tullut jo opeteltua olemista juhlatilanteissa. Ja vaikka änkyttäisin ja kaataisin tavaroita ja näyttäisin urpolta, ei tapahtuisi mitään niin vakavaa, etten voisi kohdata niitä ihmisiä uudestaan. Mietin mikä olisi pahinta. Seisoisin yksin nurkassa typerä hymy naamalla ja kaikki näkisivät että mulla on kakka housussa. Miksi niin moni kokee jännittämisen nolona? Kakkahousun näköistähän on paljon helpompi lähestyä kuin näitä suurkaupunkien kivikasvoja.

Pakotin itseni heti tanssilattialle tuttujen kanssa ja lantio jäykkänä vetelin niin kauan että oikeasti alkoi rytmi vetää enkä miettinyt enää muita. Illasta tuli aivan yllätyksellisen hieno.

Mä olen tehnyt tästä tarkoituksella ihan virallisen prokkiksen. On ollut mielenkiintoista mennä selvänä tilanteisiin, joissa aikaisemmin olen kokenut tarvitsevani alkoholia, ja katsoa mitä tapahtuu. Selvin päin ei kuitenkaan tule tehtyä mitään sellaista mistä jäisi morkkista, ainoastaan pieni naturaali punoitus yläpäähän. Ja sen olen nyt viime aikoina huomannut, kun olen relannut asian kanssa, että selväpäisyydessä on ihan toisenlaista varmuutta, sellaista rauhaa tilanteissa, joissa kännissä käyttäytyisi hätäisesti tai epätoivoisesti. Eikä enää niin helposti anna sen haitata mitä muut mun juomisesta ajattelee. Välillä vaan menee hermot, jos joku alkaa vitsin varjolla kannustaa juomiseen. Nopeammin siitä on päästy yli, kun en ole sanonut yhtään mitään.

Mutta niin, tämä oli tässä, on aika kiitellä blogiseurasta ja pistää haaste eteenpäin. Oma haasteeni on selätetty, ja olisi hauska saada joku muu kirjoittamaan omasta vuodestaan ilman humalaa. Kännikapinan taiteellinen johto ehdotti, että tällä kertaa kirjoittaja voisi olla miespuolinen. Kiinnostuneet voivat laittaa postia pirjoheikkila@hotmail.com. Itse jatkan valitsemallani tiellä, eli tähän samaan malliin.

Hyvää joulua! Ja viime hetken lahjavinkkejä kaikille ekomielisille: Meidän perheessä vietetään tänä jouluna Kierrätysjoulua eli lahjarahat laitetaan yhteiseen leffailtaan, mutta koska pakettien aukaiseminen aattona on ihan ehdotonta, olemme paketoineet kaikkea kotoa löytyvää. Suosittelen huumorintajuisille, kaikilla on ollut vedet silmissä nauramisesta, kun olemme miettineet mitä romua pistetään pakettiin. Samalla on löytynyt oikeasti jotain sellaista mistä toinen voi ilahtua, tavara ilahduttaa muutenkin vain sen hetken, joten sama se onko se uutta vai vanhaa.

Moneen viikkoon ei ole tehnyt mieli juoda juuri ollenkaan. Saldo viimeisen kuukauden ajalta on kolme annosta. Vapaa-ajalla käyn uimassa ja ulkona mahdollisimman paljon, vietän aikaa läheisteni kanssa ja järjestötoiminnassa. On kiva olo, rauhallinen ja pirteä. Pimeys ei haittaa yhtään, kun liikkuu ja ulkoilee säännöllisesti, se tekee ihmeitä päälle. Lamaakin odottelen innolla: toivon ettei tarvitse enää yrittää pysyä mukana siinä, millaiset housut tai kahvinkeittimet milloinkin on in.

Yksi kaveri valitteli, että haluaisi kokeilla, muttei pysty olemaan juomatta. Nyt kun oma virallinen haaste on loppupuolella, ajattelin käydä läpi juttuja, jotka ovat tukeneet minua olemaan ilman humalaa. Pari vuotta sitten en olisi edes halunnut kokeilla koko haastetta, sen verran tärkeää juominen oli. Nyt kun uuteen oloon ja tapaan on tottunut, on vaikea ajatellakaan menevänsä taaksepäin. Reilut kaksi vuotta sitten lopetin tupakanpolton ja monien yritysten jälkeen sain kerättyä tarpeeksi tahtoa tähänkin. Juominen tuntuu nykyään turhalta, ja muut vuoden aikana näkemäni muutokset kropassa ja mielessä ovat paras kannustin jatkamaan tällä tavalla.

Suurin tuki on ollut ystävä, jolla on myös sama haaste päällä. On ollut kiva jutella jonkun kanssa, joka käy läpi samoja vaiheita. Itse asiassa kukaan läheisistä ystävistäni ei ole erityisen kiinnostunut kännissä olemisesta. Yhdessä olemme pörränneet myös yöelämässä, enkä usko että olisin jaksanut sitä, jos he olisivat olleet kovassa humalassa.

Tipattomassa tammikuussa ei ole mitään järkeä. Siinä ajassa ei ehdi tottumaan uuteen ja huomaamaan, kuinka juomisen merkitys vähenee. Uuden tavan omaksumiseen omalla kohdallani auttoi sitkeys ja kova tahto. Ajattelin aina eteenpäin ja muistelin millaista on olla krapulassa ja miten silloin alan synkistellä ilman syytä enkä jaksa tehdä mitään. Pikkuhiljaa tuntuneet muutokset ja liikunta antoivat lisäpotkua. Ja sitten kun yllättäen alkoi tehdä mieli känniin, tein mielestäni hyvän ratkaisun ja join sen verran, että muistin taas kuinka turhaa ja kallista se on.

Olen välillä kuullut ihmettelyjä siitä, miten voin nyt lähestyä miehiä, kun en ole kännissä. Mutta miksi kännissä pitäisi lähestyä ketään. “Että saisi yhden illan juttuja”, sanoi yksi urpo. Jos on pakko juoda kännit sen takia, ettei muuten lähtisi jonkun mukaan, niin ehkä se on pienen pieni vihje siitä, ettei reissusta seuraa mitään järisyttävän hienoa kokemusta.

Suurin koetin itselleni on tullut halusta tyhjentää pää ajatuksista ja olla hetken aivot lamaantuneena. Nukkuminen, jooga ja liikunta ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi korvata pään sumentaminen. Sekä tieto siitä, että koko ajan voimistuu, kun käy sitkeästi läpi ja loppuun asti jonkun tilanteen, joka on saanut aikaan halun juoda. Jos ei juo vaikkapa kiireen aiheuttamaan päänkiristykseen, niin seuraavilla kerroilla päätä on kiristänyt vähemmän. Ja sitä mukaa juomisesta tulee tarpeeton tapa rentoutua.

Vuosi ilman humalaa on kasvattanut nuorta ja epävarmaa itsetuntoa ja itsevarmuutta. Haasteen aikana on tapahtunut paljon isoja henkilökohtaisia juttuja. Väitän, että ilman humalaa olen päässyt niistä helpommin eteenpäin. En koe humalaa enää mitenkään tarpeelliseksi, mutta en myöskään absolutismia.

Baareihin tulee nykyään jäätyä helpommin, koska juon taas. On yhteinen harrastus muiden kanssa. Olen edelleen pysynyt korkeintaan kolmessa alkoholiannoksessa kerrallaan. Välillä olen ollut niillä rajoilla, että olen meinannut antaa tälle haasteelle pitkät. Mutta joka kerta on tullut stoppi vastaan samassa kohtaa, enkä ole päässyt nauttimaan tukevan krapulan tuomista iloisista ajatuksista ja yllättävistä mielihaluista. Hiprakat ovat kyllä tuntuneet vapauttavilta ja lisänneet riehakasta oloa iloisissa tilanteissa. Välillä jälkeenpäin otsalohkoa on kiristänyt ja olen neuroottisena miettinyt, että tuliko se nyt juomisen takia takaisin se turha ärtymys ja melankolia, josta olen päässyt eroon. Vai onko tämä vain sitä elämän normaalia vitutusta, joka on HKL:n puuttuvien bussivuorojen ja kalliiden kotimaisten tomaattien syytä. Aina ei voi olla kivaa ja fantsua, mutta juominen tuo oman lisänsä keskittymiskyvyn puutteeseen ja ärsyyntymiskynnyksen madaltumiseen. Pitkästä aikaa selvin päin ollut kaverikin sanoi, että “siistiä kun masentaa enää vain osan ajasta”.

Olen liikkunut säännöllisesti, syönyt terveellisesti ja pyrkinyt ihmisten keskuuteen. Jos tomaattien hinta tai joku muu on alkanut mietityttää liikaa, olen kirmannut ulos liikkumaan ja saanut selätettyä sillä huonoimmat fiilikset. Vasta sitten kun tämä keino ei enää toimi, vedän perseet.

”Sinäkö sen rajan päätät, milloin olet humalassa?”
Tutut nauravat mulle, kun kerron haasteesta olla vuoden ilman humalaa. Niitä naurattaa se, että mä voin itse määritellä, milloin en enää ole selväpäinen. Mutta tähän blogin pitämiseen ryhtyessäni lupasin itselleni että vaikka rupeaisin ryyppäämään, kirjoitan siitä rehellisesti vuoden loppuun saakka.

Pari viikkoa sitten join alkoholia kolmena päivänä peräkkäin. Ensimmäisenä iltana join stand up-keikan jälkeen kaksi olutta ja epämääräisen määrän kiertävästä shamppanjapullosta. Halusin pieneen hiprakkaan, mutta en osaa sanoa mistä ajatus lähti. Seuraavana päivänä join keikan jälkeen kaksi lasillista viiniä. Join ne nopeasti, koska halusin lamaannuttavan fiiliksen. Sitä ennen olin puhunut seitsemän ihmisen kanssa saman minuutin aikana, takana oli juuri päättynyt esiintyminen ja lehtihaastattelu ja olin ihan pyörällä päästäni. Viimein istuin ravintolan nurkkaan, join nopeasti juomat ja sain hengähdettyä. Kolmantena rappioiltanani join juhlissa viiniä, boolia ja shamppanjaa, hyvin rauhallisesti, mutta ehkä eniten kerralla koko vuoden aikana. Huomasin, että puhe alkoi tökkiä, ja siinä vaiheessa lopetin juomisen. Ehkä alakuloisuus tuli juomisen mukana tai sitten se oli jo odottamassa, mutta loppuillan tuijottelin seinää ja muistelin, että ehkä olenkin ihan perseestä. Aamuheräämisessä läsnä oli ikävähkö olo niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kaikki eivät ole niin herkkiä krapulalle, mutta omalla kohdallani nämä kolme päivää toimivat hyvänä muistuttajana alkoholin vaikutuksesta. Tuli kirkkaasti mieleen, kuinka helppoa on ollut levätä, liikkua ja työskennellä ilman krapulaa. Olen viimeisen vuoden aikana saanut uutta voimaa ja tehnyt paljon töitä kääntääkseni ajattelun kulkemaan myönteisempään suuntaan. Känni ei ole ollut katkaisemassa tätä prosessia ja tuntuu, että pitkän matkan kautta sitkeys on lisääntynyt. En tiedä kuinka helppoa on osoittaa suoraa yhteyttä juomatapoihin ja parempaan henkiseen oloon, mutta kukaan ei voi kieltää etteikö kaikilla terveillä elämäntavoilla yhteensä ole yhteyttä positiivisempaan mieleen.

Mutta miksi sitten juon ollenkaan. Itselläni halu päästä hiprakkaan on kasvanut viime aikoina. Paljoa en ole halunnut juoda, mutta on houkuttanut olla vähän pöhnässä ja kun kerran olen juonut yhden ja sitten toisen, on ollut helppoa ottaa vielä kolmaskin. Olen tosi kiinnostunut siitä, mistä ihmisten halu juomiseen tai juomattomuuteen syntyy. Omalla kohdallani kontrollin menettäminen sekä pelottaa että kiinnostaa. Yksi tapa pohtia omia juomahalujani oli kirjoittaa ylös fiiliksiä hiprakassa. Muistilehtiössäni parilta viime juomakerralta lukee näin:

“Kirjoitus takkuaa. Olen selittänyt henkilökohtaisia asioita vailla sensuuria. Join viinaa, koska olin nälkäinen, jännitys oli lauennut, mietin miten keikka meni, häsläsin ja höpötin, en ollut tilanteessa läsnä, yritin suoriutua monesta eri ajatuksesta, en pystynyt rauhoittumaan. Mulle tarjottiin viiniä, join kaksi tosi nopeasti, että saisin tyynnytettyä pään. Nyt pää on rauhoittunut ja vihdoin nukuttaa. Nyt ajattelen että tarvitsin viinaa rauhoittuakseni. Tiedän, että olisin pystynyt siihen ilmankin, mutta tämä oli helpompaa. Aamulla vituttaa kun pitäisi olla skarppina.”

“Kaksi lasillista, tekee mieli hellyyttä, en halua enää juoda, sain pään vähän pyörälle, ällöttää seurauksien ajattelu. Parasta on välinpitämättömyys. En mieti yhtään mitä muut miettii, en mieti miltä näytän ja mitä teen. En sietänyt tylsyyttä. Puhe sopertaa hieman. On kiva, että on ihmisiä ympärillä, mulle on aivan sama mistä ne puhuu kunhan vain saan olla tässä.”

Nyt muutaman kerran olen baari-iltoina tai juhlissa juonut pari alkoholiannosta. Humalaan en ole missään vaiheessa ehtinyt. Halu juomiseen on kasvanut, mutta tämä toiminta tuntuu tällä hetkellä parhaalta. Todennäköisesti jonain päivänä makaan omassa oksennuksessani ja ajattelen, että tämähän tuntuu tällä hetkellä parhaalta.
Olen edelleen hyvässä kunnossa. Juon varovasti, suurin annos alkoholia on ollut kaksi lasillista viiniä. Tunne näitä juodessa on ollut vapautunut. Vähän huolestunut siitä, että juominen on alkanut kiinnostaa, mutta vapautunut siinä mielessä, että raittiudesta mietoihin siirtyminen on saanut tuntemaan olevani taas enemmistön joukossa, tavallaan turvassa ja helpommin lähestyttävä. Olen saanut myös paljon kannustavia kommentteja, kun olen illanvietoissa vastannut, että voin ottaa lasillisen. Se on jostain syystä huojentanut joidenkin muiden oloa, mikä on hyvin paljon perseestä oleva asia.
Vaikka juomani alkoholimäärät ovat pieniä, olen pohtinut mikä sai siirtymään täysraittiudesta mietoihin. Punaviini teki ruokailusta jotenkin maukkaamman oloisen. En huomannut mitään järisyttävää seuraavana päivänä ja siksi join seuraavallakin viikolla lasillisen. Ja seuraavalla. Kiinnostus tuntuu lisääntyvän sitä mukaa, kun huomaan, etteivät masentavat fiilikset tulleetkaan. Nykyään juon vain siihen asti kun on kiva kupliva fiilis ja jätän siihen.
Yhdistän hyvän henkisen kuntoni siihen, etten ole kännäillyt. En ole koskaan ennen päässyt tyytymättömyyden tunteista näin helposti yli, joten yhdistin sen tähän uuteen elämäntapaan. Sitten aloin pelätä, että jos joskus vielä juon, alan masentua. Minusta tuli ehdoton alkoholin suhteen. Nyt vapautumisen tunne tulee esimerkiksi siitä, että vaikka tilaan oluen, en repsahdakaan dokaamaan niinkuin luulin. Olen jo tajunnut miten pidän itsestäni parempaa huolta, eikä mielikuva krapulasta houkuttele edelleenkään. Eilenkin vain päätin lopettaa siihen, kun tunnistin humaltumisen lähestyvän. Se ei kuitenkaan estänyt riekkumasta aamuun asti jatkoilla, joilla oli hillitöntä. Hauskuuden teki loistava seura ja oma innostuva asenne.
Asioiden kelaaminen on vähentynyt huomattavasti, kun olen tietoisesti päättänyt olla miettimättä turhia. Pään hiljentämiseen känni houkuttelee kyllä joskus, mutta lopulta kun mietin, haluan hetkellisen helpotuksen sijasta pidemmälle kestävää hyvää oloa. Aloin äskettäin harrastaa joogaa ja tajusin kuinka hyvä laji keskittymiseen se on, ikinä ennen ei ole pää ollut niin tyhjä kuin joogakoululta lähtiessä. Oi kesä.