Ihmiskoe jatkuu
Nyt kun olen n. 4 kuukautta viettanyt aikaani uudesta vinkkelista voin todeta jo jotain asiaakin itselleni, milta tuntuu talla hetkella.
Toteamus: Alkoholittomuuden ottaminen elamantavaksi, ei ole itsestaanselvyys.
Johtopaatos: Tuntuu jotenkin enemman, kuin vahemman silta, etta on jotain jota en saa tehda. Jotain jonka olen kieltanyt itseltani.
Tama on tarkea aihe tassa liian paljon saantojen peraan juoksevassa nykymaailman menossa; asioiden turmiollisen kaltainen kieltaminen voi tehda hallaa, mutta tallaisessa yhden vuoden missiossa, mita ma nautin ja karsin, ei ole maailmanlopun aineksia.
Nomutta kuitenkin tormasin sattumalta ajatuslaaksossani vaeltaessa pariin seikkaan ja faktaan, jotka on jokatapauksessa mun elamantapayrityksen peruspilareita. Sitten raavin paata ja paikalle hiippaili kysymyksia.
Seikka: Pitkantahtaimen linssi = elamankokemus on lapsen kengissa ja esimerkkina kasite karsivallisyys elaa viela omaa elamaansa.
Fakta: Ma olen nuori ja olen huomannut nuorten ihmisten elavan enemman hetkessa. Mita pienempi ihminen, sita vahemman tulevaisuuden pahkailya. JOTEN.. yllattaen vuosi tuntuukin pitkalta ajalta. Keta yllattaa keta ei…
Hiippailevat kysymykset: Onko minun luonteenlaatu ja ovatko kaltaiseni todella ehdollistuneita alkoholin juomiselle joistakin monista erilaisista syista (perima, kulttuuri, ymparisto) vai onko pelkastaan nuoruuden voimasta elaminen takana? Miten on ikinuorien laita, joilla ei ole ongelmaa juomisen suhteen, mutta viini virtaa?
Miten tulee paattymaan pesaerojako ihmisten valilla ketka juovat ja ketka eivat juo? Kyrailya, urheaa partiotunnelmaa vai ehtaa hyvaksyntaa? Lisaksi maailmankulttuurien juomatavat toisiinsa nahden ovat suuret mun silmiin.
Vai esimerkiksi onko meille nuorempien sukupolville osunut talla kertaa vitsaus nimelta: lahihistorian muokkaama mutaatiokansa pullo kadessa, (saattaa menna yli hilseen, mutta jos jokaiselle sukupolvelle kuitenkin sattuu joku vitsaus aina kohdalle, sanottakoon: sotalapsisukupolvi, lamalapsisukupolvi, sotatietokonepelilapsi sukupolvi ja sen sellaista) koska kyllahan jokaisen sukupolven pitaa kantaa kortensa kekoon tassa kehittyvassa maailmassa aina kustakin ymparistosta tulevasta, vallitsevasta tapahtumaketjusta. Ihan luonnollista kaikinpuolin kollektiivisen kehityksen kannalta, ensin ollaan olosuhteiden uhreja, sitten kaytetaan aivoja ja tehdaan muutosta, pistetaan luovuus kukoistamaan.
No jokatapauksessa nama kaikki ajatukset herasivat, koska mielummin olisin kohtuukayttaja, kuin tipattoman linjan toteuttaja tulevaisuudessa. Musta tuntuu etten tule elamaan elamaani ilman alkoholia, mutta musta myos tuntuu silta, etta on hyva, kun tapa kayttaa alkoholia muuttuu aina elamantilanteen ja -vaiheen myota, koska muutokset ovat _tila_ oivaltaa uusia asioita tai vahintaakin samoja jo oivalettuja asioita uudesta vinkkelista kuten aikaisemminkin on todettu. No ma odotan innolla seuraavia kuukausia koska nelja kuukautta on jo kasa aikaa nahda seurauksia, mutta lisaa aikaa on aina lisaa aikaa. Ja jos on liikaa aikaa, niin kannattaa tehda hyvia juttuja, niinkuin esimerkiksi suoristaa muakin nuorempien tulevien nuorten aikuisten kasitysta alkoholinkaytosta.
Se oli muuten loistava se suomalainen taannoin leffateattereissakin pyorinyt dokkari Katastrofin aineksia, missa perhe paattaa yrittaa nautiskella vuoden elamastaan (pienten lasten kera) kayttamatta oljya laisinkaan.
( http://www.mtv3.fi/uutiset/kulttuuri.shtml/arkistot/kulttuuri/2008/09/717718 )
Suosittelen katsomaan lampimasti. Suosittelen myos kokeilemaan itse jotain elamanmuutosta mika puhuttelee sinuu.
26. huhtikuuta 2009 kello 19.19
Hienoa, että jaksat kirjottaa vaikka kommentointi on välillä laiskaa. Ainakin minä ja varmaan muutkin käyvät täällä silti lukemassa jokaisen tekstin. Ajatuksesi tuntuvat seuraavan samaa linjaa kuin omanikin raittiin vuoteni aikana. Aluksi ajattelin, että absolutismihan olisi hieno elämäntapa, mutta sittenpä ajattelin että “Ei mulla elämää varten oo kaavaa”, kuten Tumppi Varonen laulaa saman nimiessä kappaleessaan.
Täytyy kuitenkin varoittaa, että huomaan myös itselleni käyneen vähän kuten Kyösti Pöystille Pasilan Salaviina jaksossa tämän huomatessa, että viinalla on hänen elämässään aivan liian suuri rooli ja aikoo lopettaa siksi juomisen. “Tosin mä aion edelleen kyllä silloin tällöin vielä ryypätä… Itseasiassa mä vielä muutaman vuoden ryyppään varmaan vielä aika paljonkin nyt kun mä tiedän, että mä tunnistan sen vaaran…Varmaan ainakin viis vuotta käytän vielä viinaa saman verran kun oon tähänki asti käyttäny…Sitten loppuu. Senkin jälkeen kyllä vielä silloin tällöin juon juhlatilanteessa ja sillon jos oikeen masentaa.”
Repomies:”Nyt kyllä tuntuu, että et mistään oppinut yhtään mitään.”
Pöysti:”No en oppinu joo. Varmaan itseasiassa kasvaa mun alkoholinkäyttö ku mä ymmärrän että miksi mä juon…”. Niin että varoituksen sana vaan
Missäspäin maailmaa olet muuten nyt? Itselläkin olisi tarkoitus lähteä kesällä interreilille.
zau
27. huhtikuuta 2009 kello 22.25
Samoin, mä myös seuraan kirjoituksiasi, vaikken kommentoisikaan. Näin rehellistä tekstiä on mielenkiintoista lukea.
4. toukokuuta 2009 kello 15.40
Hei kiitos toverit.
Niin kylla Pyostilla ja Repomiehella on valilla viisautta kaikkien sanojen takana. Tuostakin jutustelusta tulee vaan mieleen mustalla huumorilla etta, kuolenkohan ma tuuperruttuani alkoholismiin kuitenkin in the end.
Mukava kylla kuulla sekin, etta samaa kaavaa pitkin enemman tai vahemman vie tie eteenpain. En ole perehtynyt tahan koko teeman aiheeseen viela muutoin kuin oman kokemuksen kautta.
Taalla ma viela viiletan Kaakkois Aasiassa, pian otan lennon takaisin Eurooppaan, etta paasee hetkeksi aikaa lomalle lomasta. Ja interreil.. wau, kuulostaa upealta! Sinne vaan vaeltamaan maita ja mantuja, akkisiltaan kuvitella sen hauskempaa puuhaa.
Ja mita rehelliseen tekstiin tulee
heh, olen odotellut koska tulee noottia tai koska menee hurjemmaksi omalta puolelta.
Toivon etta teilla oli mukava vappu kaikilla. En paassyt sita toivottelemaan ollessani viidakon uumenissa, eika se taalla pain oikein tuntunutkaan erikoisemmin. Toivottavasti Suomen viinahanat pysyi aisoissa ja ihmiset hengissa.
20. toukokuuta 2009 kello 12.04
Olen ollut juomatta 2 vuotta. Kävi muuten aika helposti sillä olen 60-luvun aikalainen ja juominen on ollut sen ajan nuorille itsestäänselvyys. Tosi ihanaa että palkinnoksi olen saanut 10 vuotta nuoremman ulkonäön kun turvotus kasvoista poistui. Rahaa on säästynyt paljon ja aikaa tullut vaikka ihmiset eivät totu uuteen minääni sillä olen aivan eri ihminen, mutta eipä sitä kaipaakkaan ihmisiä sillä tykkää niin itsestään. Ja kaverithan oli niitä ryppykavereita, ei oikeita, nyt sen tietää koska eivät hyväksy enää joukkoonsa selvänä. Surullista mutta totta. En ole yksin vaan teimme raittiuspäätöksen mieheni kanssa, se ei tahdo onnistua jos ei molemmat lopeta. Olemme ihan tavallisia ihmisiä, emme mitään alkoholisteja, mutta toki joimme iloon ja suruun aika usein, mutta se ei tuntunut näin hauskalta, nyt elämä on tosi kivaa.