about 7 months
Tiistaina 11. elokuuta 2009Mä aloitan juomisen uudestaan. En halua olla juomatta, koska alkoholin avulla todellisuus oli muistaakseni hitusen siedettävämpää ja ihmisistä ei tarvinnut olla erossa. Haaste on pilattu ja luovutusvoitto itselleni petetty. Pakkaan repun ja menen juomaan punaviiniä toivottavasti Espanjaan.
Luulen että homma tulee menemään niin että päädyn pubiruusuksi tai sitten neutralisoidun luonnostaan seuraavan 10 vuoden sisällä. Kumpikaan ei oikeastaan haittaa.
Ainiin eräs viisas ihminen kerran näytti mulle mielikuvien käytännössä, miten opeteltuaan jotain uutta, ja sen jäätyään tauolle siirtyessa seuraavaan opeteltavaan aiheeseen, ensimmäinen kehittyy kuin itsestään ja seuraavalla kerralla se kököttää siellä tarjottimella puolivalmiina omena suussa kultalusikka vierellään.