Vuosi ilman humalaa

Suomen suvi, vähän ehkä jotain pilventyyppisiä taivaalla.. Ehkä tulee vettäkin, hmm vai mitäköhän se on. No ei se ole niin tärkeää, keskikesä on jokatapauksessa miksei siitä nauttisi.Vaikka suomen kesän alkupuolisko ei ole niin kovin lämpöinen, se on kaunein.

Valoisaa, kaikki kedon kukkaset loistaa tienpientareilla kun pääsee kaupungeista hiukan etiäpäin. Niissä on vaaleanpunaista, aniliininpunaista, vaaleansinistä, tummansinistä ja violettia. Valkoista ja keltaista, hirmuisesti eri vihreän sävyjä, oranssia. Muiden värin sisällä on mustaakin hieman tai ruskeaa. Niin kovin paljon erilaisia muotoja ja näköjä. Ja jos eksyy puutaraliikkeeseen siellä sokaistuu. Tuoksu keskellä metsää on huumaava, sitä heittäytyy sammalmättähälle selälleen ja tuntee kosteuden purevan vaatteita, puhtauden leijuvan ympärillä ja hyvänolontunteen jokaisessa kehon pisteessä. Kaikki kuusenkerkät ovat jo täydessä terässä, niiden maku ei ole enään niin kirpeä, mutta voima virtaa. Ruohikko rehottaa ja pilkistää kaikista pikkiriikkisistä rakosista. Kaikki pikkuotukset möngertävät ja ahertavat innoissaan. Ne chillailevat ja lököttelevät, rouskuttavat mokomat salaatinlehtiäkin! Välillä niitä tekee mieli läppästä tai juosta karkuun, mutta ei muutoin perunat penkissä tuollalailla puskisi innolla maanalaisesta päivänvaloon.

Juhannus perinteisesti varmasti mökillä maistuu ystävyksille, perheille ja muille koheltajille, mutta kaikille ei siihen ole mahdollisuutta, kaikki eivät tahdo edes mennä. Kyllä sitä itsekin on mukava viettää toisinan juhlapäiviä itsekseen ja olla välittämättä muusta maailmasta, paikasta riippumatta. Toiset ovat aina maalla. Toiset rakastavat kaupunkielämää myös juhannuksena.

Voidaan taas toivoa, että ihmiset säilyvät hengissä ja viinat alkossa. Mie ostin vähän juhannuslimppareita ja mehuja. Juhannusteetä jo kerätyistä kuivatuista pellonpiennaryrteistä. Ja tälläisinä hetkinä sitä miettii taas ihan mukavalla asenteella, että mihin kummaan ne ihmiset sitä alkoholia tarvitsevat. Suomen luonto on puhaltanut muhun taisteluhenkeä. Lähdevettä koikkelehtien mehtästä  sitä katselee sen kirkasta väriä, maistaa sen makua ja hymy leviää huulille. Linnut laulaa ja ne on onnellisia, flirttailee naapurien kanssa ja pistävät parastaan, eikä nekään ole kännissä.

Nyt on _taas_ itseäni häkellyttäviä uutisia omalla alkoholirintamallani ja tää kaikki sai alkunsa ‘alkoholistin’ kestotekosyiden virrasta napatulla oikeutuksella, jossa olin ‘tottakai’ olosuhteiden uhri siinä lentokoneessa mukavan ja ystävällisen lentoemon palveltavana, joka tuli viaton katse silmissään tarjoilemaan punaviiniä ja tuijotti odottavasti muutaman hassun sekunnin, kun kävin samanaikaisesti suurehkon liudan lävitse erilaisia ajatuksia, jotka -kyllä kiitos ja -ei kiitos -vastaukset olisivat toteuttaneet todeksi.

Persona punkulle otin sen iloisesti vastaan ja mietin, että nyt ei kyllä mennyt ihan putkeen, mutta ei se mitään. Eikä tässä vielä kaikki. Läheskään.

Humalasta tuli tosi kummallinen olo, vaikka maku oli herkullinen tällä kertaa. Aloin tuntea etteivät aivoni toimi lainkaan kuten olin tottunut. Aivojen normaalitila on niin järkevä. Siis itseasiassa join kaksi lasia viiniä ja tulin siksi humalaan. Anteeksi, nyt on tyritty humalaton vuosi.

No, kaikki alkoi naurattaa, selitä siinä sitten lentoemännälle tarinaa, jota hän tuli viereen kyselemään ja jutustelemaan, kun tuntuu että olet ihan joku muu kuin sinä itse. Naurattaakin, vaikka tavanomaisesti ei. Juttukaverille näytti luultavasti vain siltä, että olen iloinen keskustelusta, mukavata seurasta ja palvelusta, mutta koko aikana en päässyt eroon siitä ajatuksesta, että miten mä käyttäydyn epänormaalisti ja omituisesti ENKÄ oikein voi kontrolloida sitä mitenkään.Plus kaikki analysointiajatukset oli tähtinä lavalla.

Eli humala ei tuntunutkaan enään tutulta humalalta tai nimenomaisestihan humalan koettuani mietin, että tässäkö koko hommasta on kyse? Että miten on mahdollista kokea humaltminen näin kokonaisvaltaisesti välittömänä, mutta samaan aikaan  todella vieraana ja jopa muovisena, vaikka se onkin ihan jees ja hauskaa. Että ei tämä silti ihan ole nyt tarkoitettu näin, tämä epäluonnollinen tunne ainakaan mun, pienen ihmisen sisälle. Eipä se juomatahtikaan ollut mikään hurja.

Puhun siis siitä, että kaiken sen alkoholista johtuvan mielenhulluttelun lävitse työntyi järki ja loogisuus pistävänä, mikä on sen humalan ulkopuolella, mutta katsoo humalaa ja sen vaikuttamaa persoonaa, mutta ei silti voi tehdä paljoakaan. Ainoastaan mennä mukana. Taisin elää sellaisen hidastetun kuvanauhan humalan rakenteesta.

Mieleen tulee kaksi persoonaa samassa ruumiissa, samassa hetkessä, perillä toistensa tietoisuudentilasta, mutta kumpikaan ei ole kosketuksessa tuttuun todellisuuteen. Kumpaakaan todellisuuteen eli: usean/usein humalan synnyttämään todellisuuteen, jossa elin tai humalattomuuden luomaan luonnolliseen todellisuuteen, jossa olen viimeaikoina elänyt.

Oli olemassa todellisuus, jossa molemmat persoonat vain ‘hengailee’ ikäänkuin olisi käynnissä kahden ihmisen välinen mielenkiintoa täynnä oleva tutustuminen, jossa otetaan selvää millaisia vastapuolet ovat -uteliaisuudella.

No nää oli taas näitä hullun puheita, mutta ette ikinä usko mikä on takuuvarmasti toinen syy mun humalattomalle vuodelle, jota en ole vielä maininnut. Tämä juontaa juurensa n. 3-4 kuukauden taakse jolloin eräs lähin tukijaystäväni ‘lähti leikkiin mukaan’ ja oli tullut samoilla hetkillä raskaaksi, mikä selvisi vasta nyt, kolme viikkoa takaperin. Elämä kyllä kertoo sulle kaikki pienimmätkin ja yksityiskohtaisimmatkin mutkat ja käänteet kun aika näyttää ja osaat lukea sen monologia. Kelle dialogi, kelle monologi. It’s up to u!

p.s Suomen metsää ei voita mikään. Saatan olla samaa mieltä kesästä