Alkoholia ja rakkautta
Sunnuntaina 22. maaliskuuta 2009Heiiih toverit. Miten siella?
Ma olen ollut erossa, suorastaan eristaytynyt viimepaivat ihmisista ja niiden siivittamasta elamasta ja ymparistosta.
Iloiseksi uutiseksi olen palautunut siihen minun alkuperaiseen, jarkevaan ja ennenkaikkea kauniiseen ajatusuomaan, missa ei tee mieli juoda alkoholia. Hurraa.
Yks itikka tuikkas muhun, valittuaan eka uhrikseen, dengue kuumeen. Minka lie oman pahansa piti kiertamaan. No siksi mulla on tassa taas aikaa miettia elaman jarkevia prioriteetteja. heh.
Mita ma sitten olen mietiskellyt? Noh, etta:
-Miks useat ellei kaikki yli keski-ikaiset suomalaiset miessolistit, osa naisistakin ovat alkkiksia? Ne on symppiksia, ihan jarkevia, ymmartaa todennakoisesti jotain rakkaudesta, kun siita laulavat (kun miettii ettei toiset osaa sanoa siita halaistua sanaakaan) mutta ovat elaneet viinalle. Eikai rakkaudesta elaminen alkoholia kaipaa?
Ma olen kasittanyt, etta alkoholia kaytetaan paa-asiallisesti laakinnallisiin tarkoituksiin ja nautintoaineena. Jalkimmaisena, toisille se on harrastus/elinkeino valmistamisena ja maisteluna, viiniviljelmat jne. Tuli muuten mieleen, etta ystavani meni taannoin kaymaan sen kotimaassa ja nain hauskaa videopatkaa n. 7 erimakuisesta alkoholinmaistamisesta aina jostain pahkinasta anikseen + muita makuja taivaan ja maan valilta. Yrttiviinaksia siis, mita ystavani isa puuhasteli omaksi ilokseen lainkaan itse juomatta. Suomessa monikohan jattaisi harrastukseen, eika joisi, omia herkkutuotoksiaan ja ylpeyden aiheitaan. Miettikaa miten harrastukset on kylla niin tarkeita, antaa ihmiselle paljon ja luovuus mita se energisoi paattyy onnelliseen oloon ja tyydytykseen, josta paastaan takas tahan rakkauskysymykseen.
Jos se ei olekaan harrastus vaan nautintoaine, joka akkisiltaan ajateltuna nauttimisen myota tuntuu parantavan elamanlaatua. Elamanlaatua alkoholin voimalla saatetaan kohottaa aika usein. Mua mietityttaa tassa jalkimmaisessa tapauksessa rakkauden kokemus tai rakkaudettomuuden kokemus yhteydessa juomiseen.
Ma uskon, etta meilla kaikilla on sama mahdollisuus kohdata rakkaus, eli elaman pyorittava voima ja tustua siihen jokaisen omasta sydamesta kasin. Toisille se voi aueta muiden ihmisen kautta ensin, josta itse heraa/kasvaa siihen tai toisille se voi pamahtaa kuin salama kirkkaalta taivaalta, jonka jalkeen nakee ymparistonkin uusin silmin. Etta miten, esim. kun kyseessa on alkoholi niin toisilla on sita iloa ja naurua, muutenkin hauskaa ja energista, eika ne juo.
Se _voima_ mista kaikkien viisasten mukaan tallaisessa on kyse, on jotain niin kokonaisvaltaista, etta alkoholi jaa ihan hilppaheikiksi hannille. On pakko jaada. Taiteilijoita me kaikki olemme, kukin omalla sarallamme, mutta minusta tuntuu, etta jos maalaat/valat taidetoita/kirjoitat rakkaudesta, okei tottakai se on upeaa, mutta jos laulat rakkaudesta omalla aidinkielellasi, sydamestasi, ja siihen kaipuu, tuska, rakastumiset, petetyksi tulemiset yms. paalle niin ei kaikkien rohkeus ja sisainen taito riittaisi lavalle, telkkariin tai levytykseenkaan, vaikka olisikin saanut lahjan ilmaista itseaan laulamalla.
Jotenkin ma haen koko talla ajatuksella sita tapaa ilmaista rakkautta itsesta ulospain, koska se on ainoa mihin me voidaan vaikuttaa. Se miten meita rakastetaan ei ole meidan valittavissa vaan niiden kaikkien muiden. Joten me valitsemme itse miten rakastamme muita (toki itseamme).
Ja jos meilla on mahdollista kaikilla saada kosketus siihen elaman pyorittavaan voimaan eli rakkauteen niin miksi me niin erilailla sita ilmaistaan ja jaetaan eteenpain. Esim. nailla alkoholisoituneilla miessolisteilla yleensa kuulee sellaista suomimelankoliaa ja surumielista hekumointia. Eiko oo mitenkaan hassua, etta se heidan luonne laittaa sanoittamaan, tulkitsemaan ja saveltamaankin niin kaihoisasti. Ja alkoholi on ollut osatekijana muokkaamassa luonnetta. Eiko usea miessolisti ole kuollutkin alkoholiin?
Olen aatellut myos, etta onhan meilla jokaisella toki oma luonteenlaatumme ja siita riippuen erimaarat valmiuksia tehda sita tai tata, olla energisia niissa lauluissa tai muussa luovassa toiminnassa. Kenella on runsas mielikuvitus, kella ei, kuka on erakkohenkinen unelmoija tai korilas ja siten alttiimpi kai uppoamaan alkoholin aikutuksen alaisena syvemmilta tuntuviin tunteisiin niin rakkaudessa, surussa kuin vihassa, kun taas sosiaalisemmat luonteet saattavat yhdessaolemisen sisaanrakennetun luontaisella voimalla ajelehtia iloisesti huumorin kujia pitkin siella jossain hyvantuulisuudessa synkistelematta -alkoholilla tai ilman.
Toiset ei saa yhteytta itseensa ilman alkoholia. Joku ei tieda miten tanssiminen tapahtuu ilman alkoholin vaikutusta ja henkilo nayttaa hammentyneelta jos pitaisi yrittaa. Lopulta voi melkein lukea ajatuksista, etta taisipa olla vastenmielinen koko idea.
Miksi?
Sama on laulamisen kanssa.
Tanssiminen ja laulaminen taitaa olla yksi niista muutamista koko maailmankansaa yhdistavista asioista, mista kaikki ovat perilla jo syntymasta saakka. Rytmi ja aani. Ja niista ollaan nautittu kautta aikojen. Musiikki, laulu ja tanssi. Kaikista miljoonista kulttuurieroista huolimatta meilla kaikilla on aani ja rytmi. Ja onneksi kaikissa kulttuureissa lauletaan samalla lailla rakkaudesta soolona, eri kielilla, mutta kuinka monessa on yhdistetty alkoholinalaisuuden melankolia tai sellainen kaihoharmonia ja siihen elaytyminen?