Vuosi ilman humalaa

Baareihin tulee nykyään jäätyä helpommin, koska juon taas. On yhteinen harrastus muiden kanssa. Olen edelleen pysynyt korkeintaan kolmessa alkoholiannoksessa kerrallaan. Välillä olen ollut niillä rajoilla, että olen meinannut antaa tälle haasteelle pitkät. Mutta joka kerta on tullut stoppi vastaan samassa kohtaa, enkä ole päässyt nauttimaan tukevan krapulan tuomista iloisista ajatuksista ja yllättävistä mielihaluista. Hiprakat ovat kyllä tuntuneet vapauttavilta ja lisänneet riehakasta oloa iloisissa tilanteissa. Välillä jälkeenpäin otsalohkoa on kiristänyt ja olen neuroottisena miettinyt, että tuliko se nyt juomisen takia takaisin se turha ärtymys ja melankolia, josta olen päässyt eroon. Vai onko tämä vain sitä elämän normaalia vitutusta, joka on HKL:n puuttuvien bussivuorojen ja kalliiden kotimaisten tomaattien syytä. Aina ei voi olla kivaa ja fantsua, mutta juominen tuo oman lisänsä keskittymiskyvyn puutteeseen ja ärsyyntymiskynnyksen madaltumiseen. Pitkästä aikaa selvin päin ollut kaverikin sanoi, että “siistiä kun masentaa enää vain osan ajasta”.

Olen liikkunut säännöllisesti, syönyt terveellisesti ja pyrkinyt ihmisten keskuuteen. Jos tomaattien hinta tai joku muu on alkanut mietityttää liikaa, olen kirmannut ulos liikkumaan ja saanut selätettyä sillä huonoimmat fiilikset. Vasta sitten kun tämä keino ei enää toimi, vedän perseet.