Vuosi ilman humalaa

”Sinäkö sen rajan päätät, milloin olet humalassa?”
Tutut nauravat mulle, kun kerron haasteesta olla vuoden ilman humalaa. Niitä naurattaa se, että mä voin itse määritellä, milloin en enää ole selväpäinen. Mutta tähän blogin pitämiseen ryhtyessäni lupasin itselleni että vaikka rupeaisin ryyppäämään, kirjoitan siitä rehellisesti vuoden loppuun saakka.

Pari viikkoa sitten join alkoholia kolmena päivänä peräkkäin. Ensimmäisenä iltana join stand up-keikan jälkeen kaksi olutta ja epämääräisen määrän kiertävästä shamppanjapullosta. Halusin pieneen hiprakkaan, mutta en osaa sanoa mistä ajatus lähti. Seuraavana päivänä join keikan jälkeen kaksi lasillista viiniä. Join ne nopeasti, koska halusin lamaannuttavan fiiliksen. Sitä ennen olin puhunut seitsemän ihmisen kanssa saman minuutin aikana, takana oli juuri päättynyt esiintyminen ja lehtihaastattelu ja olin ihan pyörällä päästäni. Viimein istuin ravintolan nurkkaan, join nopeasti juomat ja sain hengähdettyä. Kolmantena rappioiltanani join juhlissa viiniä, boolia ja shamppanjaa, hyvin rauhallisesti, mutta ehkä eniten kerralla koko vuoden aikana. Huomasin, että puhe alkoi tökkiä, ja siinä vaiheessa lopetin juomisen. Ehkä alakuloisuus tuli juomisen mukana tai sitten se oli jo odottamassa, mutta loppuillan tuijottelin seinää ja muistelin, että ehkä olenkin ihan perseestä. Aamuheräämisessä läsnä oli ikävähkö olo niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kaikki eivät ole niin herkkiä krapulalle, mutta omalla kohdallani nämä kolme päivää toimivat hyvänä muistuttajana alkoholin vaikutuksesta. Tuli kirkkaasti mieleen, kuinka helppoa on ollut levätä, liikkua ja työskennellä ilman krapulaa. Olen viimeisen vuoden aikana saanut uutta voimaa ja tehnyt paljon töitä kääntääkseni ajattelun kulkemaan myönteisempään suuntaan. Känni ei ole ollut katkaisemassa tätä prosessia ja tuntuu, että pitkän matkan kautta sitkeys on lisääntynyt. En tiedä kuinka helppoa on osoittaa suoraa yhteyttä juomatapoihin ja parempaan henkiseen oloon, mutta kukaan ei voi kieltää etteikö kaikilla terveillä elämäntavoilla yhteensä ole yhteyttä positiivisempaan mieleen.

Mutta miksi sitten juon ollenkaan. Itselläni halu päästä hiprakkaan on kasvanut viime aikoina. Paljoa en ole halunnut juoda, mutta on houkuttanut olla vähän pöhnässä ja kun kerran olen juonut yhden ja sitten toisen, on ollut helppoa ottaa vielä kolmaskin. Olen tosi kiinnostunut siitä, mistä ihmisten halu juomiseen tai juomattomuuteen syntyy. Omalla kohdallani kontrollin menettäminen sekä pelottaa että kiinnostaa. Yksi tapa pohtia omia juomahalujani oli kirjoittaa ylös fiiliksiä hiprakassa. Muistilehtiössäni parilta viime juomakerralta lukee näin:

“Kirjoitus takkuaa. Olen selittänyt henkilökohtaisia asioita vailla sensuuria. Join viinaa, koska olin nälkäinen, jännitys oli lauennut, mietin miten keikka meni, häsläsin ja höpötin, en ollut tilanteessa läsnä, yritin suoriutua monesta eri ajatuksesta, en pystynyt rauhoittumaan. Mulle tarjottiin viiniä, join kaksi tosi nopeasti, että saisin tyynnytettyä pään. Nyt pää on rauhoittunut ja vihdoin nukuttaa. Nyt ajattelen että tarvitsin viinaa rauhoittuakseni. Tiedän, että olisin pystynyt siihen ilmankin, mutta tämä oli helpompaa. Aamulla vituttaa kun pitäisi olla skarppina.”

“Kaksi lasillista, tekee mieli hellyyttä, en halua enää juoda, sain pään vähän pyörälle, ällöttää seurauksien ajattelu. Parasta on välinpitämättömyys. En mieti yhtään mitä muut miettii, en mieti miltä näytän ja mitä teen. En sietänyt tylsyyttä. Puhe sopertaa hieman. On kiva, että on ihmisiä ympärillä, mulle on aivan sama mistä ne puhuu kunhan vain saan olla tässä.”