Arkisto: Heinäkuu 2008

Pirjo/2008: Raittiudesta mietouteen

Torstaina 24. heinäkuuta 2008

Nyt muutaman kerran olen baari-iltoina tai juhlissa juonut pari alkoholiannosta. Humalaan en ole missään vaiheessa ehtinyt. Halu juomiseen on kasvanut, mutta tämä toiminta tuntuu tällä hetkellä parhaalta. Todennäköisesti jonain päivänä makaan omassa oksennuksessani ja ajattelen, että tämähän tuntuu tällä hetkellä parhaalta.
Olen edelleen hyvässä kunnossa. Juon varovasti, suurin annos alkoholia on ollut kaksi lasillista viiniä. Tunne näitä juodessa on ollut vapautunut. Vähän huolestunut siitä, että juominen on alkanut kiinnostaa, mutta vapautunut siinä mielessä, että raittiudesta mietoihin siirtyminen on saanut tuntemaan olevani taas enemmistön joukossa, tavallaan turvassa ja helpommin lähestyttävä. Olen saanut myös paljon kannustavia kommentteja, kun olen illanvietoissa vastannut, että voin ottaa lasillisen. Se on jostain syystä huojentanut joidenkin muiden oloa, mikä on hyvin paljon perseestä oleva asia.
Vaikka juomani alkoholimäärät ovat pieniä, olen pohtinut mikä sai siirtymään täysraittiudesta mietoihin. Punaviini teki ruokailusta jotenkin maukkaamman oloisen. En huomannut mitään järisyttävää seuraavana päivänä ja siksi join seuraavallakin viikolla lasillisen. Ja seuraavalla. Kiinnostus tuntuu lisääntyvän sitä mukaa, kun huomaan, etteivät masentavat fiilikset tulleetkaan. Nykyään juon vain siihen asti kun on kiva kupliva fiilis ja jätän siihen.
Yhdistän hyvän henkisen kuntoni siihen, etten ole kännäillyt. En ole koskaan ennen päässyt tyytymättömyyden tunteista näin helposti yli, joten yhdistin sen tähän uuteen elämäntapaan. Sitten aloin pelätä, että jos joskus vielä juon, alan masentua. Minusta tuli ehdoton alkoholin suhteen. Nyt vapautumisen tunne tulee esimerkiksi siitä, että vaikka tilaan oluen, en repsahdakaan dokaamaan niinkuin luulin. Olen jo tajunnut miten pidän itsestäni parempaa huolta, eikä mielikuva krapulasta houkuttele edelleenkään. Eilenkin vain päätin lopettaa siihen, kun tunnistin humaltumisen lähestyvän. Se ei kuitenkaan estänyt riekkumasta aamuun asti jatkoilla, joilla oli hillitöntä. Hauskuuden teki loistava seura ja oma innostuva asenne.
Asioiden kelaaminen on vähentynyt huomattavasti, kun olen tietoisesti päättänyt olla miettimättä turhia. Pään hiljentämiseen känni houkuttelee kyllä joskus, mutta lopulta kun mietin, haluan hetkellisen helpotuksen sijasta pidemmälle kestävää hyvää oloa. Aloin äskettäin harrastaa joogaa ja tajusin kuinka hyvä laji keskittymiseen se on, ikinä ennen ei ole pää ollut niin tyhjä kuin joogakoululta lähtiessä. Oi kesä.