Pirjo/2008: Neljä päivää putkeen baarissa
Tiistaina 22. huhtikuuta 2008Kello on neljä yöllä, tulin juuri baarista. Olen kirmaillut ulkona viimeiset neljä iltaa valomerkkiin asti. Ei vaan väsytä. Mä epäilen auringonvaloa ja kalaöljyä. Laitoin otsikon epäilyttäväksi, jotta saatais vähän toivottua dramatiikkaa tähän blogiin. Mutta edelleenkään ei ole tehnyt mieli alkoholia. Viikonloppuna olen juonut järkyttävän määrän alkoholitonta olutta. Yhtenä iltana pyysin Nikolai-olutta nimellä ja tarjoilija vastasi, että “se on alkoholitonta.”
Mä tykkään tästä olosta. Joka aamu muistelen krapulafiilistä ja oon vaan niin iloinen tästä ehkä järkevimmästä vedosta ikinä. Nämä neljää iltaa on olleet hauskimpia baarireissuja aikoihin ja tajusin, että se hauskuus tulee omasta asenteesta. Jos mä jäisin kuivistelemaan nurkkaan, mä missaisin loistavia hetkiä, esimerkiksi tämäniltaisen hillittömän kolme tuntia kestäneen sanaleikin. Yhtäkkiä porukassa alettiin heittää epäsananmuunnoksia eli sanayhdistelmiä, jotka kuulostavat sananmuunnoksilta, mutta eivät saa toimia. Ihan järjetöntä ja kuulosti muille siltä kuin seitsemän idioottia ois lähteny kevätretkelle. “Valkkari pillillä” ja “maila kylmänä” saivat raadilta hyvät pisteet.
Verrattuna niihin aikoihin, kun join, olen energisempi, enkä luovuta niin helposti. Tästä olosta mä haluan pitää kiinni. Ehkä kalaöljy ja kevät ovat sekoittaneet pään, mutta jään usein herkistelemään ja miettimään kavereitani. Join tai en, niin ihmiset on tärkeintä. Ei me olla mitään ilman muita.