Pirjo/2008: Viinavitsit
Torstaina 27. maaliskuuta 2008Enää ei tule kauheasti edes mietittyä juomattomuutta. Tarkoitus oli, että olen vuoden ilman humalaa eli juon hyvin vähän, mutta enää ei tee mieli juoda ollenkaan.
Viime aikoina olen huomannut, että viinavitsailu ei enää naurata. Esimerkiksi kun joku tilaa ruoan kanssa oluen ja sanoo, että “minähän en kuivin suin ole” tai “äkkiä olutta pöytään” tai jotain vastaavaa innokasta puhetta siitä, että kohta saa kaljaa, niin siinä ei näe enää mitään naurettavaa. En ole enää itse osallinen siihen, että haluan alkoholia tai känniin, joten mun ei myöskään tarvitse naurulla peittää sitä tai hakea hyväksyntää. Olen huomannut ympärillä sellaista pientä häpeilyä juomisesta varsinkin silloin, kun juoja on yksin raittiissa seurassa.
Toisten kännipelleily tosin naurattaa vielä, jos tarina loppuu nätisti. On hauska kuulla, jos joku hiljainen kaveri on yrittänyt halailla poliisia perjantai-iltana ja käynyt vakavaa parisuhdekeskustelua pankkiautomaatin kanssa. Mutta mua hävettäisi jos se tekisi sen selvin päin.