Vuosi ilman humalaa

Moikkis, tätä blogia kirjoittaa Pirjo Heikkilä, v.80 syntynyt lahtelaispakolainen. Asun Helsingissä ja teen työkseni stand upia, juontoja ja spiikkauksia. Tarkoitus on kirjoittaa vuodesta ilman humaltumista, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei tee mieli edes lasillista. Viimeiset kännit vedin elokuussa 2007 ja sen jälkeen olen ollut kovin tyytyväinen tähän uuteen oloon.
Ensimmäisiä juttuja mitä huomasin tänä syksynä oli se, että koko juomattomuus on vaan tottumiskysymys. Samalla lailla kuin tupakoinnin lopettamisessa olen vaan keksinyt korvaavaa tekemistä. Mä istun nykyään baareissa karpalomehun kanssa ja yöelämä on edelleen aivan yhtä viihtyisää kuin ennenkin. Joskus on hauskoja iltoja, kun on hyvä porukka ja tanssittaa ja joskus taas kipsutan tympiintyneenä kotiin. On vaan se ero, että rahaa ei mene juurikaan ja on hyvä olla.
Suurin syy juomattomuuden jatkamiseen on omalla kohdallani ollut se, että masentavia itsesäälissä rypemisiä ei enää ole. Nyt sen yhteyden viinaan näkee selvästi. Alkuvuodesta tuli useasti tujoteltua ikkunoista, kun radiosta tulee joku “im so lonely and sad and shit” ja mä kuuntelin sitä itseäni säälien, että kyllä, niinpä olen ja elämä on tuskaa. Turhaa ärtymystä ja melankoliaa ei enää vaan ole. Jos on rankka päivä tai surettaa, joku asia stressaa tai sattuu, teen jotain muuta kuin juon, sillä humala ei ole koskaan vienyt näitä asioita pois. Jos jännittää uudet ihmiset tai esilläolo, niin sitten jännittää. Jokaisella kerralla jännittää vähemmän. Humalassa ei käy niin.
Nyt on siis pikkujoulujen sesonkiaika. Takana on ja tulossa vielä monet bileet, joissa ilmainen viina tuntuu olevan koko juhlien suurin tai ainut ohjelmanumero. Selvinpäin niin fiksut ihmiset tulevat haisevina ja horjuen juttelemaan ja keskustelun taso on vaan jossain, mihin ei selvänä pääse. Ja sitten kun ei ymmärrä tai ei naurata, niin karpalomehulainen on se porukan kuivis.
Tilitän lisää tässä tammikuussa alkavassa blogissani, jossa kirjoitan havainnoistani karpalomehun ääreltä. Teretulemast sillon!